Taru Salokangas

View Original

Headerin ja footerin poistaminen näkyvistä squarespace -sivuilla

Joskus verkkosivuilla tulee tarve poistaa yksittäisiltä sivuilta sivuston header ja footer eli sivuston vakio ylä- ja alaosat. Tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi myyntisivut ja vaikkapa Instagram linkit -sivut. Näissä kummassakin tapauksessa header ja footer halutaan poistaa siksi, että näillä sivuilla ei olisi sivuston normaalia navigaatiota. Tämä tarkoittaa sitä, että juuri sille sivulle tulija ei pääse etenemään muualle kuin niihin linkkeihin mitä jaat sivulla. Eli näin tavallaan ohjataan vahvemmin sivuilla vierailijaa etenemään haluttuun suuntaan (esimerkiksi myyntisivulla ko. myytävän asian ostoon). Headerin ja footerin poistaminen yksittäisiltä sivuilta voi olla myös tyyliasia.

Squarespace on julkaissut 2024 alkuvuodesta mahdollisuuden poistaa header ja footer valikoidusti halumiltasi sivuilta Squarespace sivustoilla. Aiemmin tämä on pitänyt tehdä koodin avulla, joten tämä on jälleen yksi helpottava ja Squarespace sivujen käytön helppoutta edistävä ominaisuus.

Voit piilottaa headerin ja footerin normaaleilta sivuilta, Member Site -sivuilta, Video -sivuilta sekä kurssi -sivuilta.

Headerin ja footerin piilottaminen tapahtuu sekä desktop (tietokonekoko), että mobiilinäkymiin.

Piilotat headerin ja footern Squarespacessa näin:

Löydät headerin ja footerin piilottamisen asetukset jokaisen yksittäisen sivun asetuksista.

  1. Siirry Squarespace sivusi hallintapuolella Website / Pages.

  2. Mene hiirellä sen sivun päälle, jolta haluat poistaa headerin tai footerin.

  3. Klikkaa sen sivun rivin oikeassa reunassa olevaa ratas/asetukset ikonia, joka avaa pop-up ikkunan.

  4. Valitse vasemmalta ‘Navigation’ välilehti.

  5. Täppää pois päältä joko ‘header’ tai ‘footer’ tai halutessasi kummatkin kun haluat ne pois päältä (=harmaaksi). Samalla tavalla, laita ne takaisin päälle klikkaamalla vaihtonappi päälle -asentoon (=vihreäksi).

  6. Klikkaa lopuksi ‘SAVE

Kohdat 2-3:

Kohdat 4-5:

Headerin ja footerin poistaminen näkyvistä yksittäisiltä sivuilta on siis näin helppoa. Muistathan kuitenkin käyttää tätä ominaisuutta varoen/erikoistapauksissa, että sivuston yleinen käytettävyys pysyy selkeänä. Ei haluta luoda tilanteita, joissa sivuilla kävijällä tulee eteen tilanteita, että hänen on vaikea navigoida sivuilla. Siksi headerin ja footerin poistaminen tulee kyseeseen / tarpeeseen vain erikoistapauksissa kuten myyntisivuilla minne ohjataan suoraan muualta (kuten vaikkapa uutiskirjeistä tai somekanavista).

Mukavia hetkiä Squarespacen parissa! ❤️


Tallenna ohje talteen Pinterestiin: